On hassua nähdä oman elämänsä aikaisia tapahtumia historiallisesta näkökulmasta, mutta niin vain lähtivät ajatukseni aamulla pohtimaan, miten kotikäyttöiset tietokoneet ovat juuri minun ikäisteni (s. 1981) aikana yleistyneet ja kehittyneet valtavasti. Kun ajatus tästä historiasta minä-käyttäjän kautta lähti kerran liikkeelle, niin miksipä en tallentaisi sitä samalla. Aikalaishistoriaahan sekin. (Tästä tulee kyllä todella vanha olo, mutta ei välitetä siitä.) Alla omaa tarinaani tietokoneiden ja vähän kännyköidenkin parissa.
Ensimmäiset kokemukset
Ensimmäinen tietokone tuli meille, kun olin noin 8 tai 9-vuotias. Muistan sen hetken, kun kävimme hakemassa paketit isän työpaikalta. Commodore 128:lla opin kirjoittamaan käskyjä ladatakseni pelejä lerpuilta. Myöhemmin ainakin yksi peli oli kasetillakin. Näitä varten täytyi tietysti olla erilliset latausasemansa. Kone (kuvassa) on edelleen äidillä tallessa.
Pelasin eniten Giana Sistersiä, joka oli mielestäni paljon parempi, kuin serkkujen Nintendolla pelattu Mario Bros. Harmikseni sain myöhemmin selville, että näistä Mario olikin alkuperäinen, Giana kopio. Silti sama peli on ladattu kännykälleni nytkin, vaikka harvoin sitä pelaankaan. Kummasti monet kentät osasi vuosien jälkeenkin kulkea melkein lihasmuistista läpi. Nintendollekin annoin myöhemmin anteeksi, kun se julkaisi Wiin. Sen fyysisesti pelattavat pelit olivat hyvä idea. Sillä tuli pelattua jonkin aikaa.
Joystickit olivat tuolloin 1980-luvulla kovassa käytössä. Suosikkini oli sellainen suhteellisen pieni, yksinkertainen, jossa oli 2 punaista nappia ja pallopäinen ohjain. Joskus 2000-luvun alkupuolella kauppoihin tuli myyntiin joystickin kokoisia laitteita, jotka sai liitettyä tv:seen. Se sisälsi muistaakseni 64 erilaista peliä. Nostalgiasyistä en voinut olla ostamatta sitä, vaikka eihän sille lopulta paljon käyttää ollut. PlayStationeiden ohjaimista en ole koskaan pitänyt. Turhan herkkiä kapistuksia ja aivan liikaa kaikenlaisia nappuloita. Okei, en vain ole tottunut niihin. Eikä enää tarvitsekaan tottua.
Koodauskateutta
Isoveljelleni tuli MikroBitti-lehti, jota joskus selailin. Yleensä isoveli oli vain niin tarkka omista tavaroistaan, ettei niihin juuri saanut koskea. Olin kateellinen hänelle, kun hän opetteli tietokoneen koodaamista. Minäkin olisin halunnut. Mutta minähän olin tyttö, eikä se ollut tyttöjen juttu. Olin sisäistänyt sukupuoliroolini jo ala-asteikäisenä vahvasti. Myöhemmin olen kyllä vahvasti pyristellyt siitä ulos. Ei minulla myöskään ollut sellaista kaveripiiriä, joiden kanssa pelejä olisi vaihdettu, kuten veljellä. En usko, että kukaan kavereistani silloin pelasi.
Commodoresta graafisiin käyttöliittymiin
Jos Commodore oli eniten veljen, ja me siskot saimme myös sillä pelata, niin ensimmäinen mikrotietokone olikin sitten enimmäkseen äidin. Mikrotietokone meille tuli 90-luvun alkupuolella. Sitä ennen olin jo yhden kaverin luona, hänen isänsä työhuoneessa, nähnyt kummallisen muotoisen tietokoneen, jossa oli haukatun omenan kuva. Silloin, ehkä 10-vuotiaana, minulle oli uusi ajatus, että aikuisetkin voisivat käyttää tietokonetta. Sillä tietokoneella emme saaneet leikkiä. Kysyin kyllä.
Mikrotietokoneen myötä tulivat tutuiksi graafinen käyttöliittymä (MS-DOS) ja hiiri. Hiiren käytön opettelu tuntui hassulta kätevän joystickin jälkeen. Kyllähän sen sitten oppi, vaikka piirtäminen hiirellä tuottikin aika epätasaista viivaa. Piirto-ohjelma oli siis myös uutta. Lerput vaihtuivat korppuihin. Kovin montaa asiaa ei tällä koneella kuitenkaan mielestäni saanut tehtyä, kun peleinäkin oli lähinnä pasianssi. Koneella oli kuitenkin kymmensormijärjestelmän opetteluohjelma, joten opettelin kymmensormijärjestelmän. Koneelta löytyi myös arkistokortteja vastaava ohjelma, joten päätin tallentaa sinne jotain. Kirjasin sinne jälkiruokareseptejä, kun en muutakaan keksinyt. Kun veli hankki meille jostain Tetriksen, tuli siitä hyvää ajanvietettä. Lemmings taisi meiltä löytyä myös, varmasti joitain muitakin pelejä kertyi. (Ostin muuten joskus nostalgiahuuruissani pojalleni tuollaisen valaisin sarjan, kuin kuvassa. Taisi taas olla äiti enemmän innostunut, kuin poika.)
Verkot auki!
Pian mikrotietokoneen jälkeen kotiin saapui myös ensimmäinen modeemi. Se toimi puhelinlinjan kautta, joten kovin kauan verkossa ei saanut kerrallaan olla, kun samaan aikaan ei voinut käyttää puhelinta. Eipä siellä verkossa vielä silloin kauheasti sisältöäkään ollut. Eikä ollut kunnollisia hakuohjelmia. Piti tietää suoraan osoite, johon verkossa menee. Altavista (julkaistu 1995) taisi olla ensimmäinen hakukone, mitä käytin. Googlen tulo oli mullistavaa. Sillä hakeminen oli paljon kätevämpää, nopeampaa ja tarkempaa, kuin muilla hakukoneilla. On edelleen.
Koulussa sai kahdeksannella luokalla valita Atk:ta valinnaiseksi aineeksi. Kolme vuotta nuoremmalla siskollani atk oli jo pakollinen aine. Taas olin vähän kateellinen: miksei niin ollut jo meilläkin?
Atk-tunneilla muistan koodanneeni kirjoittamalla ympyrän, jonka väri vaihdettiin punaiseksi. Jotain koodauksen alkeita taidettiin silloin opetella. Matemaattisista taidoista oli hyötyä. Enemmän jäi mieleen noiden tuntien kautta tutuksi tulleesta KissFM:n chatista. Tapasin jopa livenä yhden tyypin, kenen kanssa tuli chatättyä siellä. Eipä kiinnostanut sen jälkeen tutustua muihin verkkotuttavuuksiin. Oltiin aika eri maailmoista.
KissFM:n chat oli itselleni ensimmäisiä versioita jonkinlaisesta sosiaalisesta mediasta. Olihan irc-kanavia ja irc-galleriakin olemassa, mutta en tiennyt niistä juuri mitään. 2000-luvun puolella varsinaisia sosiaalisia medioita alkoi tulemaan useita. Olin kiinnostunut niistä ja kokeilin useampaa, mutta en löytänyt niistä juurikaan verkostoja. Mm. Googlella oli palvelu nimeltä Orkut. Se ei menestynyt, kuten ei moni muukaan varhainen some-kanava. Wikipedian mukaan lokakuussa 2007 Facebook alkoi levitä Suomessa. Samaan aikaan aloitin itse Facen käytön. Sieltä löysin heti yhden lapsuudenkaverini ja muitakin tuttuja alkoi löytymään melko nopeasti. Vähän sitä ennen olin jo löytänyt LinkedInin (avattu 2003), jota silloin vielä suomalaisetkin käyttivät englanniksi. Twitter (avattu 2006, itse aloitin siellä palvelun mukaan 2013, vaikka muistelin aloittaneeni jo 2008) on myös jäänyt käyttööni. Myöhemmin mukaan tuli Instagram. Siellä en voi enää sanoa olleeni varhainen käyttäjä. Näihin kanaviin on somen käyttöni nyt vakioitunut. Joka kanava on omanlaisensa.
Sähköpostit ja ensimmäiset verkkosivut
1990-luvun puolivälin jälkeen olin eräänlaisella nuorten työleirillä Tanskassa. Siellä tehtiin Pohjoismaisen ryhmän kanssa monenlaista. Raivasimme metsittynyttä muinaishautaa esiin ja pystytimme saavutettavaa retkeily pistettä pöytineen ja penkkeineen. Yhtenä päivänä meille annettiin tehtäväksi tehdä verkkosivu leiristämme. Olin innoissani, koska olin halunnutkin oppia tekemään verkkosivuja. Saimme kyllä ohjelmaan tehtyä koodausopen avulla verkkosivusta pohjan kuvineen ja teksteineen, mutta harmikseni en vieläkään oppinut, miten tekeleemme saisi sinne verkkoon asti.
Lukioaikanani (1997-2000) yleistyi sähköpostin käyttö ja tietokoneiden käyttö ylipäätään. Ei kuitenkaan vielä samalla tavalla osana opetusta, kuin nykyisin. Ensimmäinen sähköpostini taisi olla Yahoo. Kun Gmail tuli markkinoille 2000-luvun puolivälissä, se tuntui mullistavalta! Sen käyttöönottoon olisi vain silloin tarvinnut kutsun joltain käyttäjältä, mutta eipä niitä omasta piiristäni löytynyt. Jouduin odottamaan Gmailin vapautumista vuoteen 2007. Sama sähköposti on edelleen käytössä.
Verkkosivujen, somen ja sähköpostin lisäksi kaikenlaista verkkopohjaista on tullut vuosien varrella kokeiltua. Mm. pieni verkkokauppa oli hetken pystyssä ja erilaisia automatisointeja olen kokeillut ja käyttänyt. Massasähköpostiohjelmakin on ollut käytössä, sekä tietenkin kyselyohjelmat ja mitä kaikkea. Nykypäivän listauksesta tulisi niin pitkä, että keskityn tässä mieluummin varhaisiin vaiheisiin ja käytön kehittymiseen. Tämä aihe räjähtäisi muuten käsiin.
Kännykkä-aikaa
Sain lukiossa myös ensimmäisen oman kännykän. Äidillähän kännykkä oli jo aiemmin ja sitä pystyi joskus lainaamaan. Siinä oli sama numero, kuin meille 1980-luvulla hankitussa auto puhelimessa. Itse asiassa äidillä on sama numero käytössään edelleen. Oli aika siistiä, että omaan liittymään pääsi valitsemaan itse numeron annetusta vaihtoehtojen listasta. Myöhemmin tuli mahdolliseksi myös liittymän vaihto niin, että numero säilyi samana. Se tosin taisi vaatia jonkin lakimuutoksen ensin. Liittymätarjoajiakin oli silloin 1990-luvun lopussa todella vähän. Olikohan edes DNA vielä tullut markkinoille? (Tarkistin: ei ollut, tuli vasta 2001.)
Matopeli ja tekstiviestit olivat kaveripiirissäni suosittuja. Yksi lukiokaverini oli hionut matopelitaitojaan uskomattomiin suorituksiin, joten täytyihän niitä omiakin taitoja hioa eteenpäin. Pojille olin taas hetken verran kateellinen siitä, kun osasivat koodata matopelin myös pitkässä matematiikassa tarvittuihin graafisiin laskimiin. Sukupuolten välinen kuilu oli kuitenkin sen verran syvä, etten kokenut, että voisin mennä keneltäkään kysymään, miten se tehdään. Olisivat vain katsoneet kieroon. Tai niin oletan.
Matopelistä alkoi kännykkäpelien käyttö. 2002 tai 2003 kännykät olivat edistyneet tekniikaltaan ja muistiltaan siihen, että sain ladattua yksinkertaistetun Giana Sisters -version simpukkapuhelimeeni! Vähänkö siistiä! Vaikka olihan sitä aika hankala pelata pienen pieneltä pikselinäytöltä. Mutta kaikenlaisia älypelejä tulee edelleen pelattua ajankuluksi päivittäin älykännykälläkin. Älypuhelimista en omistanut aivan ensimmäisiä, mutta heti seuraavien joukossa olin kuitenkin. iPhone 4 (2010)taisi olla ensimmäinen älypuhelimeni. Se oli vielä myöhemmin pitkään mieheni käytössä, kun itse olin jo siirtynyt Androidien puolelle. Kestävä kuin mikä, vaikka päivitykset siihen jossain vaiheessa loppuivatkin. Jonkin aikaa sitä pystyi senkin jälkeen vielä käyttämäään.
Ensimmäiset kännykkäkameratkin olivat 2000-luvun alussa jo ilmestyneet. Yritimme opiskelijakavereiden kanssa keksiä, mihin niitä muka tarvittaisiin: ehkä voisi ottaa talteen jonkun hyvän viinin ottamalla etiketistä kuvan. Tai jotain. Kummasti ovat kameratkin parantuneet niistä ajoista. Mielikuvituksemme ei kyllä olisi riittänyt uskomaan, millaisia kameroita kannamme taskuissamme nykyään.
Monipuolista oppia
Vuonna 2000 lähdin siis opiskelemaan. Opiskelin ensin pari vuotta insinööriopintoja, kunnes vaihdoin 2002 muotoilun puolelle. Insinööriopintojen aikana tietokoneella opetettiin lähinnä oikeanlaisia asiakirjamalleja (tämä ope oli TODELLA tarkka siitä, että osoitteet, otsikot, päivämäärät ja asiatekstit alkavat tasan oikealta riviltä ja oikean tabulaattorimäärän mukaan, siihen tehtiin jopa tarkistuskalvo!) ja Excel-laskentaa. Silloin opin hyödyntämään paremmin Excelin sisäisiä kaavoja ja automatisointeja, mistä on ollut myöhemmin paljon hyötyä. AutoCADiakin taisimme vähän kokeilla.
Vasta muotoiluopinnoissa pääsin kunnolla opettelemaan mielenkiintoisia tietokonetaitoja. Flashillä sai tehtyä jonkinlaisia animointeja, verkkosivujen tekemiseen opeteltiin Dreamweaverillä, kuvankäsittelyä tein Photoshopilla, graafista suunnittelua ja taittoa useilla ohjelmilla (verkosta löytyi myös ilmaisia ohjelmia käytettäväksi, kun Adoben ohjelmat olivat kalliita) ja 3D-mallinnusta Rhinoceroksella. Itsenäisesti opettelin vielä vähän paremmin html-kieltä ja hieman CSS:ää. 3D-mallinnusta opettelin tutoriaalien avulla myös Solid Worksiltä, joka oli paljon edistyneempi ohjelma kuin Rhino. Myöhemmin, kun aloin yrittäjänä (2006 alkaen) myydä teollisen muotoilun palvelua, riittivät rahani (=opintolaina, sillä aloitin yrityksen jo ennen opintojen loppua) kuitenkin vain koneen hankintaan. Ensimmäiselle asiakkaalle tein kuvat ilmaisella piirto-ohjelmalla ja sieltä laskutetuilla varoilla ostin Rhinon. Käytin siis sitä ja muutin mallinnuksen tarvittaessa asiakkaan ohjelman muotoon. Yleensä mallinnuskuvat ja mittapiirrokset kuitenkin riittivät.
Nyt olin oppinut jo riittävästi verkkosivujenkin tekemisestä, joten sain koodattua html:llä yritykseni ensimmäiset verkkosivut. Hankin niille myös .fi-päätteisen osoitteen, mitä varten täytyi osata hankkia myös siirtopalvelu. Pian wysiwig-editorit (what you see is what you get) yleistyivät, joten html:n käyttö jäi omalla kohdalla vain pienten tarkistusten muutosten tekemiseen. Kehitys on niidenkin suhteen kehittynyt niin paljon, että nykyisin näen viisaampana tilata yrityksen verkkosivut joltain, joka osaa huomioida niissä kaiken tarvittavan. Ilmaissivustoja voi käyttää harrastuksiin.
Taisin muuten olla yksi varhaisista bloggaajistakin. Kirjoittaminen oli aina yksi vahvuuteni, mutta muotoiluopintoinnoissa sitä ei juuri tullut tehtyä. Halusin kuitenkin jotenkin ylläpitää kirjoittamistaitojani, joten aloitin opiskeluaikana jonkinlaisen blogin. En enää löytänyt vanhimpia blogejani, enkä muista mistä silloin alkuun edes kirjoitin, mutta Bloggerista löytyi vuodelta 2007 aloitettuja blogeja. Suurin osa niistä liittyy muotoiluun, mutta suosituin oli puutarhablogini. Blogeja on siis ollut vuosien varrella useampikin. Tämä nykyinen ei enää päivity säännöllisesti, vain silloin, kun jotain tulee mieleen. Kuten nyt.
Riittääkö muisti?
Opiskeluaikanani tallennusmuodot vaihtuivat hurjaa vauhtia. Alkuun käytimme vielä 3,5 tuuman diskettejä (=korput), mutta eihän niiden 1,44 Mb:n tallennustila riittänyt juuri mihinkään. Koulun koneilla pystyi käyttämään myös suurempia Zip-levykkeitä, joista ei tallennustila loppunut yhtä nopeasti. Yhden sellaisen ostinkin. Kätevämmäksi osoittautuivat kuitenkin DVD-levyt, joille sain omallakin läppärillä poltettua tietoa. Silloin tuntui vielä jotenkin hienolta, että aloittavana yrittäjänä pystyin antamaan asiakkaalle dokumentit paperisten lisäksi DVD-levyllä. Olin suunnitellut niihin jopa yritykseni ilmeen mukaisen tarran.
Pian USB-muistitikkuihinkin uskalsi jo luottaa tallennusmuotona ja myös tiedonsiirto verkon yli alkoi helpottumaan. Näiden seurauksena kaapeistani taitaa edelleen löytyä turhiksi jääneitä tyhjiä DVD-levyjä. Enää ei ole koneissa tosin käytössä edes CD-asemaa. Muistikortit tulivat käyttööni ensin digikameran kautta, nyt niillä voi lisätä hurjan määrän tallennustilaa myös tietokoneelle.
Tallennustilan ja muistin kehitys on tällä matkalla ollut hurjaa. Nimensä mukaan Commodoren muisti oli 64kt. Kotitietokoneella saatettiin puhua jo megatavuista, mutta ei suurista määristä. Nykyisillä koneilla parin gigatavun muistia pidetään jo pienenä. Kännyköistä on myös tullut näppäriä laitteita, joilla pystyy tekemään kaiken saman, kuin tietokoneilla - joskus vähän kätevämminkin.
Näin moninkertaisesti parantunut muisti ei kuitenkaan tarkoita suoraan, että koneilla pystyisi tekemään yhtä moninkertaisesti enemmän tai sujuvammin asioita. Samalla, kun kapasiteetti on parantunut, ovat myös ohjelmat parantuneet ja vaativat enemmän ja enemmän kapasiteettia. Jos 2000-luvun alkupuolella 3D-mallinnuksen rendausta (=kuvan muodostaminen) joutui odottamaan ehkä 20 minuuttia, joutuu sitä edelleen odottelemaan jonkin aikaa. Jos sillä Commodorella sai pelattuakin grafiikaltaan yksinkertaisia pelejä, niin nyt ei perus kotikone enää riitä muistiltaan ja grafiikkaominaisuuksiltaan parhaisiin peleihin.
Yksi asia on kuitenkin selvästi muuttunut: enää ei ohjelman kaatumisen pelosta tarvitse muistaa tallentaa tekemäänsä parin minuutin välein. Vaikka ohjelmat kaatuvat selvästi 2000-luvun alkua vähemmän, on automaattitallennus ollut tervetullut ominaisuus ohjelmiin.
Yllätysloppu
Jostain mielen syövereistä tuli mieleeni, että olenpa muotoilijana päässyt joskus suunnittelemaankin yhden maastokäyttöön tarkoitetun tietokoneen. Tai sen ulkomuodon. Mutta silti. Aika siistiä!
Kommentit
Lähetä kommentti