Miksi ihmeessä tohtoriksi?

Minkäs sille voi,
oppiminen on kivaa!

Kerroin aiemmassa kirjoituksessa, kuinka tohtoriopinnot olivat vielä pari vuotta sitten ajatuksena jotain täysin mahdotonta ja millaisen polun kautta niistä tuli lopulta totta. Mutta miksi päätin lopulta hakeutua tohtoriopintoihin? Mikä sai palaamaan koulun penkille ja tutustumaan itselle täysin uuteen, tutkimuksen maailmaan? 

Jotain lisää

Olen opiskellut työurani ohessa vaikka mitä. Tutkintoja on neljä ja erilaisia erikoistumisopintoja vielä päälle. Näihin olen hakeutunut joko uteliaisuuden tai aiheen oppimisen ajamana. Aiheet ovat olleet sellaisia, joista olen janonnut lisää tietoa. Opiskelussa saa uusinta tietoa ja pysyy hyvin ajan tasalla vaikka siitä, mitä omalla, koko ajan eteenpäin menevällä muotoilun alalla tapahtuu. 

Viimeisimmissä opinnoissa alkoi jo näkymään tietynlainen kyllästyminen. En tarkoita tällä tylsistymistä, vaan sitä, että asiat alkavat toistua ja tuntua jo etukäteen tutuilta. Luen myös paljon ja kerään tietoa ja näkemyksiä sitä kautta. Joissain tilanteissa tuntui, että voisin ihan yhtä hyvin olla itse opettamassa tätä asiaa ja kouluttajaksihan olen päätynytkin (se taas on ihan oma tarinansa). Jäin kuitenkin vielä kaipaamaan tietynlaista todistetta siitä, millaisella tasolla osaamiseni on. Olin jo jonkin aikaa miettinyt, että voisin hankkia maisterin paperit kauppatieteistä, ja sen jälkeen opintoja voisi olla tarpeeksi. Sitä mukaa, kun tohtoriopinnot muuttuivat päässäni mahdollisuudeksi, tuli niistä kilpaileva vaihtoehto KTM:lle.

KTM vai taiteen tohtori? 

Tunnistatko nämä kaksi tohtoria?

Valinta kauppatieteiden maisterin ja taiteen tohtorin välillä ei ollut helppo. Toisaalta KTM on työnhaussa uskottavamman kuuloinen, kuin joku epämääräinen taidetohtori, mutta toisaalta tohtoriopinnoissa pääsisi tutustumaan johonkin ihan uuteen: akateemisen tutkimuksen maailmaan. Näkökulmani kauppatieteisiin oli lähinnä se, että saisin paperille sen tiedon, että osaamiseni kattaa myös tämän alueen. Tohtoriopinnoissa taas erikoistuisin mihin nyt sitten haluaisinkaan erikoistua. Ja minuahan kiinnostaa vähän kaikki!

Kun löysin Lapin yliopistosta kulttuurilähtöisen palvelumuotoilun tohtoriopinnot, päätös alkoi hiljalleen muotoutua. Aihealue kiinnosti ja oman tutkimusaiheeni kautta määrittelisin lopulta tarkemmin, minkä aiheen asiantuntijaksi päädyn. Päätin, että minusta tulisi taiteen tohtori, joka keskittyy liiketoiminnan tai organisaatioiden kehittämiseen. Eli muotoilun tutkija. Eli muotoilijatohtori. Tai jotain.

Kuinka pitkälle pääsen

Hmm... Voisinkohan löytää itseni joskus yleisön sijaan tuollaiselta lavalta?

Osaamisen todistamisen ja oman mielenkiinnon heräämisen lisäksi oli vielä yksi syy, miksi päädyin tohtoriopintoihin. Haluan haastaa itseäni ja testata, kuinka pitkälle pystyn menemään. 

Kuten kerroin aiemmassa kirjoituksessa, sukumme ei ole kovin vahvasti akateemisesti orientoitunut (tosin sain tuon kirjoituksen jälkeen tiedon, että minulla on tohtoriksi opiskeleva pikkuserkku!) enkä ole ympäriltäni saanut montaakaan mallia siihen, että akateemisesti edettäisiin juurikaan alempaa korkeakoulututkintoa pidemmälle. Kotoa nähtyjen mallien on todettu vaikuttavan vahvasti siihen, minkä tason koulutuksen lapset hankkivat. Vaikka koulutustasotutkimuksissa usein verrataan lähinnä valintoja toisen asteen ja korkeakoulutuksen välillä, käytännössä myös tämä, että läheltä ei tohtoreita löydy, on tarkoittanut sitä, että olen tosissani saanut jumpata asiaa päässäni: voinko, uskallanko, pystynkö?

Tohtoriksi opiskelemista ei ole laskettu omassa päässäni normaalien asioiden joukkoon, vaan se on jotain, mistä täytyi tehdä itselleen pikku hiljaa normaalia. Se on yllättävän rankka prosessi. Matkan varrella olen todennut, että vaikka tohtoriopinnot kuulostavat ammattikorkeakoulun käyneelle joltain pelottavan suurelta ja täysin uudelta, tiedän ainakin sen, että pystyn oppimaan. Ja jos kerran pystyn oppimaan, miksi en testaisi, mihin pääni riittää! Katsotaan siis, miten tässä käy!