Liikuntahaaste 2020

Ei muuta, kuin lenkille! 

Viimeiset kolme vuotta olen Facebookissa julkaissut itselleni julkisen haasteen, jonka toteutumista olen vuoden aikana seurannut yhtä julkisesti. 2017 aloitin lintujen bongailulla (en päässyt sataan, mutta yli puolenvälin kuitenkin), 2018 luin tai kuuntelin 52 kirjaa ja 2019 kulutin kulttuuria 24 tavalla.

Julkinen paine auttaa suoriutumaan, mutta tärkeintä näissä tavoitteissa on ollut se, että valinnan jälkeen niihin täytyy keskittyä ja ottaa aikaa ihan eri tavalla kuin ennen. Ennen lukuhaastetta lukeminen oli jäänyt turhan vähälle, koska tuntui, ettei sille ollut koskaan aikaa. Samaa ongelmaa ei ollut enää haasteen aloittamisen jälkeen - aikaa löytyy, kun vain haluaa. Kulttuurihaaste taas auttoi näkemään, miten monella tavalla kulttuurin parissa tulee kuin huomaamattaan oltua ja muistutti, miksi vaikka teatterissa voisi käydä taas enemmän. 

Jos tavoitteet saavuttaa, ovatko tavoitteet riittävän suuria? 

Tälle vuodelle haluan kasvattaa panoksia. Otan haasteeksi jotain sellaista, jonka toteuttaminen haastaa todella, sekä henkisesti että fyysisesti. Varsinkin fyysisesti. 

Liikunta ei ole ollut minulle koskaan itsestäänselvyys. Olen sairastanut tuki- ja liikuntaelinsairauksia lapsesta asti. Jalkojani on leikattu moneen otteeseen. Molemmat nilkkani on jäykistetty, eli niiden liikettä on rajoitettu luuduttamalla. Kuulostaa rajulta, muuta ilman niitä leikkauksia en kävelisi sitäkään vähää, mitä nyt. Välissä on ollut aina hyviäkin kausia. 2014 pystyin jopa juoksemaan! Se, että sain juostua 20 minuuttia putkeen oli historiallista ja upea tunne! Kunnes... 

Pohjalta on vain yksi suunta. Ylöspäin.

2015 sain uuden diagnoosin. Olin uudella tavalla kipeä koko ajan. Lääkkeiden vaihto aiheutti ensin romahduksen terveyden kanssa ja kun lopulta sopivat, uudet lääkkeet löydettiin, jäivät ne uudenlaiset säryt päälle, vaikka muut vaivat hävisivät. Diagnoosiksi tuli fibromyalgia. Kiistelty sairaus, jota ei kunnolla tunneta, ja johon ei oikeastaan ole lääkkeitä. Sitä lääkärit vain toistivat: no ei siihen auta oikein mikään. Ainoa apu oli oma apu. 

Lähdin selvittämään, mistä on kyse ja löysin jonkin verran keinoja fibron kanssa elämiseen. Se oli jo kuitenkin ehtinyt romahduttaa fyysisen kuntoni. Aina, kun yritin liikkua, tulin vain kipeämmäksi. Pahimmillaan liikunnan jälkeen kesti kaksi päivää toipua. Pystyin vain makaamaan sohvalla ja hengittämään. Missään asennossa ei ollut hyvä. Kivut olivat järkyttävät eivätkä särkylääkkeet tehoa niihin. Ainoastaan parasetamolista on joskus apua. Joskus. Ja kuitenkin liikunta on tähänkin sairauteen paras apukeino. Tutkimukset ovat havainneet, että mitä parempi kunto, sitä vähemmän särkyjä. Onnekseni olen todennut sen toimivan. 

Kuntoni on kasvanut sen verran, että pahimmat säryt ovat hellittäneet. Se ei silti edelleenkään ole yli neljän vuoden kasvatusprojektin jälkeen hyvä. Aloitin aivan nollasta. Pystyin pyöräilemään kuntopyörällä kerrallaan minuutin. Yhden minuutin! Senkin jälkeen iskivät kivut päälle: mitä, kehtasitko muka liikkua! Kivuissa on se huono puoli, että ne tosiaan tulevat vasta jälkikäteen eikä. niihin pysty vaikuttamaan. Liikkuessa en vielä tunne, missä raja menee ja säryt saattavat iskeä vasta seuraavana päivänä, joskus myöhemminkin. Kun keho tottuu toiston kautta johonkin lajiin, se ei enää aiheuta samalla tavalla särkyjä. Kun väliä tulee enemmän, täytyy aloitus taas ottaa e r i t t ä i n varovasti.

Aika haastaa ja uskaltaa

Nyt olen siinä pisteessä, että uskaltaudun haastamaan itseäni liikunnan suhteen. Olen oppinut elämään tämänkin sairauden kanssa ja vaikka kipuja on edelleen päivittäin, enää harvoin ne ovat niin kovia, etten pystyisi toimimaan (ja luojan kiitos, jostain syystä ne ovat aina pysyneet työpäivien ajan pois!). Liikuntahaaste ei kuitenkaan voi olla mitään sellaista, jossa joutuisin tekemään fyysisesti ollaankin raskasta tai jossa rasitus kestäisi pitkään. Jo 5-10 minuuttia kerrallaan on ihan hyvä saavutus, lajista riippuen vähempikin voi riittää. En myöskään pysty tekemään haasteesta sellaista, että tietyin ajoin liikkuisin tietyn verran (esim. 3*/vko väh. puoli tuntia), koska en koskaan tiedä, millainen päivä tai viikko on edessä. Haluan kuitenkin monipuolistaa liikkumista, poistaa kipujen aiheuttamia liikkumisen pelkoja ja kasvattaa kuntoani. 

Haasteeni vuodelle 2020 on liikkua 52 eri tavalla. Tätä haastetta seuraan ajantasaisesti Facebookissa ja tänne blogiin kerään ajoittain tilannepäivityksen. 

Haaste on minulle valtava. Saapa nähdä, millainen liikuntavuosi on edessä!